Lohikunta Oy, Juhana Herttuan puistokatu 18, 20100 Turku
+358 207 479 540

Tiedote 20.6.2016

Lohikunta panostaa myynnin ja hallinnon kehittämiseen

Lohikunta on nimittänyt Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan alueen myyntimieheksi Veikko Immosen. Lohikunta haluaa kasvattaa markkinaosuuttaan myös kyseisellä alueella ja Immonen tulee toimimaan suoraan alueelta käsin. Uuden myyntimiehen nimitys lisää samalla myös Lohikunnan Turun toimiston myyntiorganisaation resursseja.

Immonen on toiminut viimeksi toistakymmentä vuotta Kalarannan Vihannes Oy:n myyntimiehenä. Lohikunnan palveluksessa hän aloittaa elokuun alussa.

Lisäksi Lohikunta on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajaksi varatuomari Heikki Mäkisen. Uuden toimitusjohtajan keskeisimpiä tehtäväalueita ovat osuuskunnan talouden ja hallinnon pitkäjänteinen kehittäminen sekä kotimaisen kalan menekin ja arvostuksen nostamiseen tähtäävän strategian vahvistaminen yhteistyössä alan muiden toimijoiden kanssa.

Varatuomari Mäkinen on toiminut asianajotehtävissä yli kaksi vuosikymmentä, jonka aikana hän on tehnyt pitkäaikaista yhteistyötä myös Lohikunnan kanssa. Asianajouran jälkeen Mäkinen on toiminut mm. elintarvikealalla.

Lohikunnan jäseniä ovat kotimaiset kirjolohenkasvattajat. Osuuskunta on perustettu vuonna 1975, joten viime vuonna toiminnan käynnistämisestä tuli kuluneeksi jo 40 vuotta. Lohikunta toimii Turun satamassa, jossa sillä on omat nykyaikaiset tuotantotilat. Osuuskunnan liikevaihto on viime vuosina ollut noin 8 miljoonaa euroa.